Mikä on yleisin virhe juoksuvammojen kuntoutuksessa (fysioterapeutin silmin)?

Ohjatussa juoksuharjoitteluryhmässä aloittaneet kärsivät juoksuvammoista tutkitusti vähemmän kuin vertailuryhmässä olleet, itsenäisesti juoksuharjoittelun aloittaneet henkilöt. Fiksulla valmennuksella ja harjoittelun suunnittelulla on siis merkitystä. Aloittelijan haasteena on usein se, että hän sortuu omaan kuntoonsa nähden liian pitkiin tai kovavauhtisiin lenkkeihin ja kuormituksen viikoittainen lisäys on liian suuri. Molemmat ovat rasitusvammojen merkittäviä riskitekijöitä. Lue lisää…

Polkujuoksijan lisäenergian ja juoman käyttö yhden päivän (single stage) kilpailun aikana

Viikko sitten lauantaina juoksin ensimmäisen Vaarojen maratonin Kolilla (43km). Tapahtuma oli hieno ja koen, että myös onnistuin omassa suorituksessani. Yksi asia jäi kuitenkin mietityttämään – energiansaanti ja juominen suorituksen aikana. Vaikka aihe on @polkujuoksufysion mukavuusalueen ulkopuolella, ajattelin tutkia aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kirjoituksessani pureudun juoksusuorituksen aikaiseen nesteytykseen ja lisäenergian käyttöön. Lähteenä Lue lisää…